sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tuija Lehtinen: Blondi Jyrsijä

Blondi Jyrsijä kertoo Pojusta, Joonasta ja Erkki-Tapiosta, jota kutsutaan ET:ksi (Extra Terribile). He ovat varttuneet yhdessä pienestä pitäen. ET ei aina ymmärrä olevansa kaikkien kauhu käsistä lähtevän käytöksensä takia. Rauhallinen ja huomaamaton Poju sekä älykäs Joona ovatkin helpottuneita, kun kolmikon tiet eroavat, mutta pian he huomaavat kauhukseen päätyneensä taas kaikki kolme samaan kouluun lukion alkaessa.

ET aikoo valloittaa kauniin Milla Marillan eli blondin jyrsijän sydämen, mutta hän tarvitsee siihen apua Joonalta ja Pojulta. Mutta kuka lopulta saakaan Milla Marillan sydämen, ja miksi ihmeessä häntä kutsutaan blondiksi jyrsijäksi? Entä kolmikon ystävyys, kestääkö se?

Kirja on taattua ja varmaa Lehtisen sujuvaa kirjoitustyyliä, ja kirjan parasta antia ovat persoonalliset henkilöhahmot. Kirjassa kertoja vaihtelee, mikä saattaa häiritä joitain lukijoita, vaikka toisaalta se tuo kaivattua näkökulmanvaihtelua ja monipuolisuutta kerrontaan. Eritystä plussaa on annettava siitä, että kirjaa lukiessa todella sai nauraa!
Noora Hapuli
E.T. rakastuukin heti koulun hemaisevimpaan vaaleaverikköön ja tarvitsee Joonan ja Pojun apua tämän iskemisessä. Liian myöhään pojat tajuavat, että ovat saattamassa kaikkia suden suuhun. Milla Marilla ei nimittäin ole mikään vaaraton kaunokainen – eikä häntä turhaan kutsuta blondiksi jyrsijäksi...


Teoksen tiedot
Blondi Jyrsijä
Tuija Lehtinen 2008
Otava


Suositellaan yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Pojille tai ihastuksensa kanssa kamppaileville nuorille. Se on myös ehdoton valinta Lehtisen kirjoista pitäville.


Aiheesta muualla
Kirjanetin arvostelu romaanista

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti