sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu

Pörrö, eksynyt kissanpentu -kirja kuuluu Holly Webbin eläinkirjasarjaan, jossa on aikaisemmin ilmestynyt suomennettuna kirja Max, pikku karkulainen.

Pörrö syntyy Ruususillan maatilalle pienenä ja heiveröisenä. Sen sisarukset pääsevät koteihin, mutta Pörrölle ei tunnu löytyvän ottajaa. Tilan tytär Sara haluaisi pitää Pörrön, vaikka tietää, ettei heillä ole varaa. Kun Ella perheineen saapuu maatilalle, Pörrö tietää heti, että haluaisi lähteä heidän mukaansa! Valitettavasti Ellan äiti ei anna lupaa, ja Pörrö on vähällä joutua ilkeään perheeseen, jonka poika vähät välittää kissoista! Pörrö kuitenkin karkaa ja lähtee suureen talviseen maailmaan aivan yksin. Hän haluaa löytää Ellan, joka on myös alkanut epätoivoisesti etsiä Pörröä. Löytävätkö he toisensa lopulta?

Kirja on kuvituksineen mukaansatempaavan suloinen ja hellyyttävä lukukokemus perheen pienimmille. Plussaa selkeästä tekstistä ja isosta kirjasinfontista!
Noora Hapuli
Juovikas pentu oli niin pikkuinen – paljon, paljon pienempi kuin sisaruksensa – eikä se juuri liikkunut. – – Pienin pentu oli niin suloinen. Sillä oli todella pitkä turkki ja se näytti pieneltä karvapallolta!


Teoksen tiedot
Pörrö, eksynyt kissanpentu (Lost in the snow)
Holly Webb (Suom. Tuula Syvänperä) 2006 (2008)
Karisto


Suositellaan juuri lukemaan oppineille ja sitä vanhemmille.

Sopii mainiosti eläinrakkaille tytöille ja pojille!


Aiheesta muualla
Kustantajan kirjailijaesittely

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti