sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tiina Lehtineva: Älä itke enkeli


Kirjan päähenkilö on liki 18-vuotias Jarmo Lahtinen, jonka kesälomapäivät täyttyvät jalkapallotreeneistä, seurustelusta uskovaisen Miian kanssa ja kaveriporukan kanssa hengailusta. Jarmo on pikkukaupunkilainen perusnuori, jota uskonasiat eivät voisi vähempää kiinnostaa, vaikka tyttöystävä yrittääkin houkutella häntä mukaansa helluntailaisten juhannusjuhlille. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jarmo menettää tajuntansa kotona yksin ollessaan ja joutuu sairaalatutkimuksiin. Kesän aikana Jarmo joutuu pohtimaan aikaisempaa syvällisemmin suhdettaan vanhempiinsa, Miiaan, ystäväänsä Anttiin, naapurin salaperäiseen Saaraan – ja Jumalaan.

Suositun Unelmien talli -sarjan kirjoittaja Tiina Lehtineva jatkaa tässä koskettavassa teoksessa tutulla tyylillään. Mukana on uskonnollista pohdintaa, romantiikkaa, ystävyyssuhteiden kuvausta ja jännittäviä juonenkäänteitä. Hevoset sen sijaan jäävät nyt sivurooliin, ja etualalle nousevat sairauteen, kuolemaan ja Jumalaan liittyvät kysymykset. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan synkkä, sillä romaanissa usko, toivo ja rakkaus voittavat kärsimyksen ja kuoleman. Pohjimmiltaan kyse on uskoontulon tarinasta.

Lehtineva kirjoittaa vakavistakin aiheista kepeästi, ilman turhaa mahtipontisuutta ja sensaatiohakuisuutta. Tapahtumat kerrotaan Jarmon näkökulmasta, mutta oman kiinnostavan lisänsä kerrontaan tuovat Miian päiväkirjamerkinnät. Kirjan uskossa olevat nuoret ovat keskenään varsin erilaisia, ja kirja onnistuukin purkamaan yksiulotteista kuvaa uskovaisista. Jo tämän vuoksi se kannattaa lukea.
Susanna Itäkare
Mistä sä voit olla niin varma, että Jumala on olemassa? Jarmo kysyi äkkiä. Hän ei katsonut Miiaan, vaan tuijotti taivaalle.


Teoksen tiedot
Älä itke enkeli
Tiina Lehtineva 2009
Aikamedia

Suositellaan yläkouluikäisille ja lukioikäisille.

Lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita uskonnollisista kysymyksistä. Teos toimii hyvänä ensikosketuksena uskonnollisen nuortenkirjallisuuden lajiin.


Aiheesta muualla
Tiina Lehtinevan verkkosivut
Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti