sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Lokkeja rakastava veli

Lokkeja rakastava veli -kirja kertoo Tuukasta, jota muisto isoveli Tumpin itsemurhasta pari vuotta sitten ei jätä rauhaan. Tuukka kieltäytyy kuitenkin itkemästä. Samaan aikaan suhde tyttöystävä Kristan kanssa syvenee kihlaukseen asti. Suhde ei aina ole kaikkein tasapainoisin, ja Tuukalla menevät välillä hermot Kristaan ja hänen kavereihinsa.

Kirjassa kuvataan myös Tuukan ja Kristan yhteistä matkaa Tuukan vanhempien luo Ristiinaan. Vanhemmatkaan eivät ole kunnolla toipuneet Tumpin kuolemasta, mutta Krista ja Tuukan äiti tulevat hyvin toimeen. Paluu Helsinkiin on raskas, mutta vihdoin Tuukka alkaa tuntea, että tunnelin päässä saattaa olla valoa. Elämä jatkuu, ja anteeksianto Tumpille alkaa olla jo vaihtoehto.

Lokkeja rakastava veli on herkkä, puhekielellä kirjoitettu nuortenkirja miehisestä näkökulmasta, mikä oli todella virkistävää. Sen käsittelemät aiheet ja teemat, kuten läheisen ihmisen itsemurha ja parisuhdeongelmat, ovat rankkoja, mutta niitä on käsitelty niin, että kuka vain voi samaistua niihin. Käsikirjoitus voitti WSOY:n nuortenkirjakilpailun, ja se on julkaistu WSOY:n Bulevardi-sarjan avauksena.
Noora Hapuli
Tumppi oli valinnut Korson aseman. Mä näin sen uutisen tuoreeltaan teeveestä, vaikka mä en tiennyt että kyse oli mun veljestäni. Tumppi oli seissyt raiteella minuutin, ja vaikka ihmiset olivat huutaneet ja varoittaneet sitä, se oli nostanut kätensä ilmaan kuin maalinsa saavuttanut.


Teoksen tiedot
Lokkeja rakastava veli
Eija Laitinen ja Anne Leinonen 2000
WSOY (Bulevardi-sarja)

Suositellaan lukioikäisille ja sitä vanhemmille.

Sopii erityisesti niille, jotka ovat joutuneet käsittelemään läheisen ihmisen itsemurhaa.


Aiheesta muualla
Anne Leinosen ja Eija Laitisen (nyk. Lappalainen) sivusto
Anne Leinosen esittely Wikipediassa
Eija Laitisen (nyk. Lappalainen) esittely Wikipediassa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti