sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Helena Meripaasi: Koppakuoriaiskevät

Koppakuoriaiskevät-kirjan päähenkilö on Koirahullun päiväkirja -sarjasta tuttu Kisse, kolmen koiran ja vilkkaan fretin omistaja. Kissen elämä on jotenkuten mallillaan: vaikkei hän ole päässytkään opiskelemaan, hänellä on mukiinmenevä työpaikka Kennelliitossa. Uusi tuttavuus Emma aiheuttaa huolta ongelmakoira Kazanin muodossa. Päänvaivana ovat myös tulevat opinnot ja valinnat, joita epävarma Kisse joutuu miettimään.

Yhtäkkiä joku saa kuitenkin Kissen muuttumaan. Tavallisesti vain eläinkunnasta pitävä erakoitunut Kisse alkaa nähdä maailmaa positiivisemmassa valossa, kun hän tapaa Jannen. Ihastus aiheuttaa paljon ristiriitaisia tunteita ja sekoittaa Kissen elämän läpikotaisin. Sarjassa aiemmin ovat ilmestyneet kirjat Elämäni frettinä ja Pöllöhilloa.

Pidin kirjan asiantuntevasta otteesta koiriin ja muihin eläimiin sekä realistisesta kuvauksesta. Henkilöt ovat inhimillisen epävarmoja ja omaleimaisia, ja tarina tempaisi arkisesta aiheestaan huolimatta mukaansa.
Olga Poropudas
Kaiken kaikkiaan olin alkanut uskoa olevani sellainen tyyppi, jolla ei ollut tulevaisuutta rakkauselämän suhteen. Minä ihastuin omituisiin kohteisiin ja toistaiseksi kukaan ei ollut ihastunut minuun, joten tulevaisuus vaikutti – yksinäiseltä.


Teoksen tiedot

Koppakuoriaiskevät
Helena Meripaasi 2008
Otava


Suositellaan yläkoululaisille ja etenkin sitä vanhemmille.

Sopii koiraihmisille ja ihmissuhdesotkuista pitäville.


Aiheesta muualla
Kirjailijaesittely Otavan sivuilla
Lista kirjailijan teoksista Otavan sivuilla

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti