sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Antti Halme: Metalliveljet

Metalliveljet-kirja on kuvaus tapahtumarikkaasta kesästä Norjassa. Harrin isällä on tarjottavana pojalleen mukava yllätys – hän aikoo nimittäin passittaa metallimusiikkiin hurahtaneen Harrin Norjaan sukulaisille koko kesäksi. Samassa paikassa punkkaa Ville, toinen metallifani. Pojat löytävät pian yhteisen sävelen, heillä on sama lempibändikin.

Irakilainen kitarataituri Hachemi, jonka isä pitää musiikkikauppaa, liittyy poikien bändiin, vaikka suomipoikien soittotaidot ovat alussa lähes olemattomat. Hänen hyvännäköinen siskonsa ja ystävänsä Marie pistävät poikien päitä sekaisin, ja kun kuvioon sekaantuu vielä pahamaineinen Cobras-jengi tuhotekoineen, on heidän bändinsä Unholy Viper vaikeuksissa. Vaaraa uhmaten pojat kuitenkin osallistuvat bändikisaan saatuaan laulaja-apua yllättävältä taholta.

Kirja on omaperäisesti kirjoitettu ja sen lukeminen oli hauskaa – ainakin jos tykkää vauhdista ja vaaroista, metallimusiikista ja pistävästä kerronnasta. Kaikesta huolimatta kirja on myös vakavasti otettava kasvukertomus tähteydestä haaveileville murrosikäisille soitinsankareille. Kirjaa on kritisoitu uskottavuuden rajoilla käymisestä, mutta mikäpä ei olisi mahdotonta, kun on kyseessä joukko murrosikäisiä poikia?
Noora Hapuli
Me ollaan The Unholy Viper. Meillä ei ehkä ole fyrkkaa ostaa maailman hienoimpia kitaroita eikä me olla treenattu kovin kauan, mutta meillä on muutama ihan helvetin hyvä biisi joten olkaa ystävälliset ja kuunnelkaa hetki.


Teoksen tiedot
Metalliveljet
Antti Halme 2009
Otava


Suositellaan yläkouluikäisille ja lukioikäisille.

Kyseessä on erityisesti pojille suunnattu kirja, mutta mikään ei estä tyttöjä lukemasta tätä, mikäli kiinnostus metallimusiikkiin on kohdillaan.


Aiheesta muualla
Imperium.netin esittely kirjasta ja kirjailijasta

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti