sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Marja-Leena Tiainen: Adiós, Arttu K.

Kun ryhmä Pohjois-Karjalan Karpalon yhdeksäsluokkalaisia lähtee luokkaretkelle Espanjan turistirannoille, luvassa on varmasti aimo annos juopunutta toilailua, särkyneitä sydämiä sekä todellisia vaaratilanteita. Stadilainen Arttu pärjää uusien pohjoiskarjalaisten luokkatovereidensa kanssa jo kuin kala vedessä. Itsevarma ja sanavalmis Arttu on jonglöörintaitojensa ja sirkusharrastuksensa ansiosta jopa suosittu, vaikkei olekaan pahemmin kiinnostunut bailaamisesta ja alkoholista. Naisasioissa eivät tosin aina edes korttitemput tunnu riittävän, ja matkalaisia vaanivat myös sekä taskuvarkaat että sairastumiset.

Luokkaretki merkitsee Artulle ja muille myös haikeita hyvästejä monelle kouluaikana rakkaaksi tulleelle ystävälle: esimerkiksi hiihtäjätyttö Jenni on lähdössä urheilulukioon, kun taas Arttu itse on hakenut lukiopaikkaa Helsingistä voidakseen taas panostaa täysillä myös sirkusharrastukseensa. Artulle luokkaretki on lisäksi tervetullut tilaisuus pohtia äitisuhdetta oikein tuplana: retkiohjelman lomassa ehtii sekä tavata Espanjaan muuttanutta Paula-äitiä että tutustua paremmin isän uuteen naisystävään Nessuun, joka toimii luokkaretkellä valvojaopettajana. Retkellä Arttu saa juttuseuraa myös hiljaisesta Jimistä. 

Adiós, Arttu K. on kolmiosaisen Arttu-sarjan vauhdikas päätösosa, joka nostattanee kauhun hien pintaan ainakin kaikille luokkaretkien valvojille.
Maili Öst
Ootko huomannu, että meikäläisellä olis yhtään kaveria?


Teoksen tiedot
Adiós, Arttu K.
Marja-Leena Tiainen 2002
Tammi


Suositellaan yläkouluikäisille ja muille luokkaretki-ikäisille.

Kirja on omiaan kaikille luokkaretkeä suunnitteleville – ja kauhukuva luokkaretkien valvojille. Arttu-kirjat sopivat lisäksi lääkkeeksi kaikenlaista koulukiusaamista ja syrjintää vastaan.


Aiheesta muualla
Pohjoiskarjalaisia kirjailijoita Latvavesiltä-sivustolla
Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli
Kustantajan kirjailijaesittely
Teoksen esittely Kirjasampo-sivutossa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti