sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu

Kesäloman alku ei juuri lohduta viisitoistavuotiasta Siljaa, jonka isä on kuollut. Myös erkaantuminen kavereista, ero poikaystävästä ja hiljaisuus kotona masentavat. Silja saa elämänsä taas hallintaan, kun hän lehti-ilmoituksen kautta löytää paikkansa Sisko-bändin laulajana. Kesäkiertue odottaa, ja Silja tutustuu bändin myötä moniin uusiin ihmisiin, kuten sanataidekurssilla käyvään Johannekseen. Silja huomaa myös muuttuneensa ihmisenä.

Siljan laulu on voittanut Kariston Tiina-kirjoituskilpailun ja saanut myös jatkoa kirjoissa Siljan syksy ja Rakkaudella, Silja. Kirjassa pidin rennosta mutta asiallisena pysyttelevästä tyylistä. Kirja ei ollut liian tyttömäinen, ja siinä kerrottiin tärkeistäkin asioista, kuten maailmankuvan laajenemisesta, perheongelmista ja unelmista. Maailmanparantajahahmot olivat osa kirjan hauskaa ja aikuisempaa puolta.
Olga Poropudas
He loivat äänien reitin yhdessä, Paula, Anette ja hän. Se oli yhteinen maisema. Sen kautta lennettiin avaruuteen ja syleiltiin maailmankaikkeutta.
Kun biisi päättyi, Paula ja Anette katsoivat toisiinsa. Anette ei sanonut mitään. Mutta Paula nosti rumpukapulat ilmaan.
Yes! Sisko on pelastettu!


Teoksen tiedot
Siljan laulu
Vilja-Tuulia Huotarinen 2007
Karisto


Suositellaan yläkouluikäsille ja lukioikäisille.

Nuorille lukijoille, joita kiinnostavat musiikki ja oman bändin perustaminen sekä maailmankuvan muuttuminen.


Aiheesta muualla
Kirjailijan haastattelu Vuodatus.netin Nono-blogissa
Kirjailijaesittely Helsingin kaupunginkirjaston sivuilla
Kirja-arvio Verkkomaisterin blogissa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti