sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tuula Matintupa: Lasilintu

14-vuotias Jenni harrastaa juoksemista tosissaan. Hän tahtoo olla paras ja pyrkii kaikessa täydellisyyteen, mutta koskaan hän ei tahdo kasvaa aikuiseksi tai kohdata nuoruuden kasvukipuja. Juoksuharrastus muuttuu pian keinoksi sulkea muu maailma ja elämä pois. Kun Jenni alkaa pyörtyillä treeneissä eikä jaksa enää parantaa tuloksiaan, hän reagoi asettamalla itselleen entistä tiukemman treeni- ja laihdutusohjelman. Jennin perhe, luokkatoverit ja koulun opettajat huolestuvat toden teolla, kun Jenni laihtuu kesäloman aikana muutamassa kuukaudessa miltei olemattomiin.

Jenni harrastaa ruoanlaittoa ja laskeskelee pakkomielteisesti ruoka-aineiden kaloripitoisuuksia, mutta välttelee itse syömistä ja alkaa valvoa jopa pikkusiskonsa ruokavalion kaloripitoisuutta. Samalla hän eristäytyy ja sulkee elämästään ulos parhaan ystävänsä Marjutin ja häntä keväästä asti piirittäneen mopopoika Sepon sekä kaikki vapaa-ajanharrastukset aerobicia ja yksinäistä kuntoilua lukuun ottamatta. Jouduttuaan viimein sairaalaan Jenni ystävystyy huonetoverinsa Taruliinan kanssa, joka tietää olevansa sairas mutta opettaa Jennille keinoja vältellä pakollisia punnituksia ja vääristää niiden tuloksia. Lopulta Jennin on pakko myöntää sairastavansa tappavaa tautia. Pahaa oloaan hän purkaa piirtämällä.

Lasilintu käsittelee rehellisesti, kaunistelematta ja syyttelemättä anoreksian syntyä ja oireita. Aihe on rankka ja monessa suhteessa lohduton, mutta kirja sisältää myös toivon pilkahduksia kuvauksissaan ystävyydestä ja vastoinkäymistenkin läpi kantavasta ystävyydestä. Kirja sisältää myös voimakasta kritiikkiä laihuutta ihannoivaa ja kilpailuviettiä lietsovaa nykykulttuuria kohtaan. Syömishäiriöisen lähipiiriä se kehottaa ennen kaikkea kuuntelemaan ja seuraamaan potilasta sekä pysäyttämään sairauden eteneminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tarvittaessa pakkokeinoin.
Maili Öst
Ei sun aina ole pakko voittaa.



Teoksen tiedot
Lasilintu
Tuula Matintupa 1998
Mäkelä


Suositellaan yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Sopii niille, joita erityisesti askarruttavat syömishäiriöt sekä minäkuvaan, kilpailemiseen ja itsetuntoon liittyvät kysymykset.


Aiheesta muualla
Kirjailijasta Kirjasampo-sivustolla
Pohjalaisia nykykirjailijoita Seinäjoen kaupunginkirjaston sivuilla
Kirjailijan tiedot kirjastot.fi sivustossa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti