sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Timo Parvela: Louhi – Sammon vartijat 3

Sammon vartijat -trilogia saa päätöksensä! Saattue on koossa jälleen, ja nyt heidän tehtävänään on etsiä Pohjola, jotta he voisivat tuhota Sammon, jota ovela Louhi aikoo käyttää maailmanvalloituspyrkimyksessään. Mutta missä tarunomainen Pohjola oikein sijaitsee, siitä heillä ei ole aavistustakaan. Kalevala kertoo ainoastaan vaaroista, jotka kohtaavat Pohjolaa lähestyvää matkaajaa: tulisesta koskesta, jättiläiskotkasta, sudesta, karhusta ja taivaisiin yltävästä rauta-aidasta.

Saattueen etsiessä Pohjolaa maapallon tila huononee ja ihmiskunta kokee yhä yltyvän katastrofin seuraukset. Lisäksi hiljainen Saana on epävarma omasta alkuperästään, Anni joutuu vaikean päätöksen eteen ja uusi Sampo saa kaikki hämmästymään.

Sarjan kolmannessa osassa on vielä edellistäkin synkempi tunnelma, mutta tarina tempaisee silti mukaansa. Maailmanlopun alkamista ja katastrofeja kuvaillaan kauhunsekaisesti mutta realistisesti. Tummista sävyistä huolimatta kirjassa on huumoriakin, ja henkilöhahmot pääsevät jälleen yllättämään. Kirja on osuva lopetus sarjalle ja samalla muistutus ilmastonmuutoksen vaarallisista vaikutuksista.
Olga Poropudas
Jokkeri tarttui esineisiin uteliaana ja vähän pelokkaanakin. Hän tiesi, mitä ne olivat, niin kuin tiesi Tierakin. Muinaisen Sammon viimeiset sirpaleet. Ne kaksi, jotka Väinämöinen kätki tuomaan vaurautta ja elämää ihmisille, eläimille ja kasveille. Vain ne enää estivät Louhea saamasta kaikkia maailman rikkauksia hallintaansa. Vain nuo kaksi harmaantunutta ja vaatimatonta esinettä erottivat vielä maailman ikuisesta yöstä.


Teoksen tiedot
Louhi – Sammon vartijat 3
Timo Parvela 2009
Tammi

Suositellaan kaikenikäisille, jotka lukevat innokkaasti ja sujuvasti – ei ehkä aivan nuorimmille lukijoille.

Sopii Kalevalasta, fantasiasta ja ilmastonmuutoksen vaaroista kiinnostuneille.


Aiheesta muualla
Lisää kirjailijasta ja hänen tuotannostaan Tammen sivuilla
Kirjailijan kotisivut
Kirja-arvostelu sivulla Kirjavinkit.fi

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti