sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi

14-vuotias Janni Garcia elää tavallista koulutytön elämää vanhassa puutalossa Helsingin Linnunlaulun kaupunginosassa. Monikulttuurisuus on Jannille jo kotoa tuttua, sillä hänen kääntäjän työtä tekevä isänsä Pablo on chileläinen pakolainen. Jannin äiti Helena puolestaan on Hurja-Hellunakin tunnettu poliisi. Samassa talossa asuvat myös Jannin paras ystävä ja luokkatoveri Reija vanhempineen sekä Reijan sokea isoisä, pappa. Janni käy kuntosalilla ja harrastaa lukemista. Hän on kuitenkin kyllästynyt kiltin koulutytön rooliin ja kaipaa elämäänsä rämäpäistä seikkailua. Janni päättääkin puuttua asiaan, kun iäkäs rouva ryöstetään ja pahoinpidellään ihan hänen kotikulmillaan. Samoihin aikoihin Janni ystävineen huomaa naapurin autiotalossa liikettä, joka tuntuisi liittyvän nuorisojengien välienselvittelyyn ja laajempaan rikosvyyhteen. Kiltistä Jannista kuoriutuu salaperäinen poikatyttö Jade, joka ei kaihda seikkailua ja vaarallisia tilanteita selvittääkseen ryöstösarjan ja palauttaakseen rauhan naapurustoon. Rikosten selvittelyn yhteydessä Janni tutustuu – ja ihastuu – Tariin, joka pakenee riitaisaa kotia ja alkoholisti-isäänsä nuorisojengien joskus pelottavaan ja julmaan maailmaan.

Jade ja autiotalon jengi on ensimmäinen kaikkiaan seitsemästä Jade-kirjasta. Taru Mäkisen romaanisarja koskettaa rempseän realistisesti myös rankkoja aiheita kuten rikollisuus, katuväkivalta, turvattomuus, rasismi ja erilaiset perheongelmat. Kerronnan pohjavireenä säilyy kuitenkin kotoinen turvallisuuden tunne, vankkumaton oikeudentunto ja usko ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen. Jannin aseina ongelmien ratkaisussa ovat ennen muuta avoin mieli, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. Vaihtamalla roolia Janni purkaa tyttöihin, ulkomaalaisiin tai ulkonäöltään poikkeaviin ihmisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Samalla hän pohtii omaa ristiriitaista minuuttaan. Jannin äiti ajattelee ensisijaisesti järjellään ja isä sydämellään –Janni molemmilla.
Maili Öst

Ja inhottaa ajatella, että vanhojen ja sairaiden ja sellaisten tarvitsee pelätä ulkona.


Teoksen tiedot
Jade ja autiotalon jengi
Taru Mäkinen 1992
Tammi


Suositellaan yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Kirjan päähenkilö on yläkoululainen ja aiheet välillä rankkojakin, mutta vauhdikas ja humoristinen ote tekee siitä antoisaa ahmittavaa myös hieman nuoremmille lukijoille. Sopii salapoliisikertomuksista pitäville seikkailijoille ja arvoitusten ratkojille sekä rohkaisuksi kaikille niille, jotka painivat erilaisuuden ja turvattomuuden tunteen kanssa. Sivujuonteena koko Jade-kirjasarjan halki kulkee myös näkövammaisuuden ja sokeuden pohdinta.


Aiheesta muualla
Taru Mäkisen eli kirjailijapari Taru ja Tarmo Väyrysen sivut
Taru Väyrysen/Mäkisen kirjailijaesittely

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti