sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Sirpa Puskala: Tapaus Allu Salminen


Allan Salminen on kuusivuotias poika, kun hänen äitinsä, taiteilijanimeltään Daisy, kyllästyy kotiäidin rooliin ja päättää lähteä hakemaan uutta, kadonnutta elämäänsä Ruotsista. Allanin ja tämän isoveljen Timpan isä ei ole lähdössä Ruotsiin mukaan, joten tutun kulttuurin ja kielen menettämisen lisäksi pojat menettävät myös miehen roolimallin elämästään. Allan kapinoi äitiään ja muuttoa vastaan, mutta mikään ei saa iskelmätähden urasta haaveilevan Daisyn päätä kääntymään. Pojat muuttavat Ruotsiin äidin ja tämän nuoruushaaveiden perässä, josta alkavat Allanin ongelmat. Pojan oli vaikea sopeutua Suomeen, ja Ruotsissa koulun muottiin mahtuminen tuntuu mahdottomalta. Lisäksi kun Daisy löytää itselleen uuden miehen, ottaa Allan henkilökohtaiseksi tehtäväkseen tehdä äitinsä elämästä maanpäällisen helvetin.

Kymmenen Ruotsissa asutun vuoden jälkeen Daisy alkaa miettiä Suomeen paluuta. Ajankohta ei ole pojille paras mahdollinen: Timpalla on Ruotsissa työpaikka sekä tyttöystävä ja Allankin on alkanut sopeutua Ruotsiin ja löytänyt ystävän samanhenkisestä, suomalaisesta Jounista. Lopulta Allan väsyy tappelemaan äitinsä kanssa ja muuttaa tämän mukana takaisin Suomeen.

Suomessa asiat eivät mene sen paremmin kuin Ruotsissa, jopa huonommin: Allan saa heti luokkatovereistaan vihollisia omituisen ulkonäkönsä sekä käytöksensä vuoksi. Kalju pää sekä tatuointi kaulassa saavat luokan tytöt kiinnostumaan erikoisesta pojasta ja kovan, välinpitämättömän kuorensa alla Allan ujostuu saamastaan huomiosta. Väärinkäsityksien sekä ennakkoluulojen vuoksi asiat menevät kuitenkin päin honkia, eikä Allanin elämä näytä vieläkään kovin valoisalta. 

Tapaus Allu Salminen kertoo tarinan pojasta, josta kasvaa olosuhteiden pakosta katkera ja vihainen nuorimies ja joka ei oikein itsekään tiedä mikä on miehiään. Kirja valaisee niistä seurauksista, joita vanhempien valinnat saattavat aiheuttaa lapsille ja koko perheelle. Se muistuttaa myös, ettei kaikki ole aina sitä, miltä päällepäin näyttää.
Moona Sinisilta


Teoksen tiedot
Tapaus Allu Salminen
Sirpa Puskala

Suositellaan yläkouluikäisille.

Aiheesta muualla

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti