sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Reija Kaskiaho: Ajolähtö

Reija Kaskiahon neljäs nuortenromaani Ajolähtö käsittelee Kaskiahon tuotannolle tyypilliseen tapaan erittäin vaikeaa aihetta: nuoren miehen kehittymistä ja kasvua perheessä, jossa isä käyttää alkoholia ja on viinapäissään väkivaltainen. Romaanin päähenkilönä on lukiolainen Toni Lahtinen, joka on saanut lapsuudestaan asti todistaa isän väkivaltaa: kohtaloonsa alistunut äiti joutuu välillä väkivallan uhriksi, välillä puolestaan Toni itse. Romaani osoittaa, kuinka taloudellisesti hyvinvoivassa perheessä ei henkisesti voida ollenkaan hyvin. Isossa tiilitalossa ei siis välttämättä asu onnellista perhettä. Sieltä on pakko päästä pois, jotta mielenterveys ei hajoaisi.

Toni päättää hankkia vanhemmilta salaa itselleen työpaikan kerätäkseen itselleen pesämunaa oman asunnon vuokraamiseen – isän väkivaltaa on paettava, vaikka äiti ei enää osaakaan lähteä pois. Toni saakin työtä Erkkilän puhelinmyyntifirmasta, jossa tapaa iloisen ja ihastuttavan Ansan. Mitä Tonille käy? Kehittyykö Ansan ja Tonin välille suhde? Pääseekö isä alkoholismistaan? Paraneeko Tonin perheen tilanne?

Kaskiahon nuortenromaania voi lämpimästi suositella kaikille niille, joita kiinnostaa ongelmakeskeinen kirjallisuus. Vaikka romaanissa on välillä rankkojakin kohtauksia, se kannattaa lukea, koska se herättää lukijan pohtimaan, millaista lapsen elämä alkoholistiperheessä saattaa olla. Kaskiaho on taitavimmillaan erityisesti dialogin kirjoittajana. Rankan aiheensa takia kaikkein heikkohermoisimmille lukijoille Ajolähtö ei kuitenkaan sovellu.
Outi Oja
Huoneessaan Toni keinui edestakaisin tuolissa kasaan käpertyneenä ja yritti rauhoittua. Joka paikkaan koski, sydämeen eniten. Isän uhkaava ääni kuului vaimeana oven läpi, mutta Toni ei kuunnellut sitä enää. Äiti joutui kuuntelemaan, mutta ei mahtanut mitään. Hän ei uskaltanut mennä takaisin olohuoneeseen. Eikä isä varmaan enää äitiä hakannut, kun oli hoitanut sen jo aiemmin.


Teoksen tiedot
Ajolähtö
Reija Kaskiaho 2006
WSOY

Suositellaan yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Kovahermoisille ongelmaproosan ystäville.


Aiheesta muualla
Arjamaarian kritiikki Ajolähdöstä Sivupiiri-blogissa
Reija Kaskiahon esittely Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa
Reija Kaskiahon haastattelu Kymeen Sanomissa (8.9.2009)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti