sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Lauri Törhönen: Sello ja pallo

Sello & Pallo kertoo juuri 18 vuotta täyttäneestä Mikaelista, jonka isä kuolee yllättäen työmaaonnettomuudessa. Hänellä on vasta 10-vuotias pikkusisko Lotta ja äiti, joka on puolisonsa kuolemasta murheen murtama.

Hautajaisissa Mikael kuitenkin kokee jotain odottamatonta – ruskeat silmät ja vaaleansininen sellokotelo laittavat Mikaelin pään pyörälle. Rankkojen futistreenien lomassa Mikael yrittää saada selville, kuka oli se salaperäinen tyttö, johon Mikael rakastui ensisilmäyksellä. Valmentajakin huomaa, että Mikaelin ajatukset eivät aina ole täysin jalkapallossa.

Tyttö on Aino, selloa Sibelius-Akatemiassa soittava tyttö, jonka soitonopettaja saa myös päänvaivaa Ainon harhailevista ajatuksista. Kohtaavatko kahden nuoren tiet? Ovatko heidän tunteensa molemminpuoliset? Saako heti läheisen ihmisen kuoltua rakastua?

Törhösen romaani on kauniin hellävarainen kertomus kahdesta eri maailmassa elävästä nuoresta, joita yhdistää utelias ensirakkaus. Kirja on aiheiltaan aika vakavakin, mutta siitä huolimatta se on kirjoitettu leppeän kevyesti ja romanttisesti.
Noora Hapuli
Kun sellonsoittoa opiskeleva tyttö putoaa taivaasta jalkapallohullun pojan niskaan niin rajusti, että pojalta menee taju, seuraukset voivat olla mitä tahansa. Rytäkässä menee ainakin pää sekaisin, molemmilta, mutta molemmat ehtivät kuitenkin katsoa kerran toisiaan silmiin.


Teoksen tiedot
Sello ja pallo
Lauri Törhönen 2009
Tammi


Suositellaan yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Oiva kirja rakastuneille pojille, jalkapallohulluille tai musiikista kiinnostuneille!


Aiheesta muualla
Leena Lumen blogi ja arvostelu kirjasta

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti