sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Näytän hyvältä ilman paitaa -novellikokoelmassa on seitsemäntoista lyhyttä novellia. Kirjan alussa kertojaksi esitellään Ilari Purontakanen, joka yllättäen on muuttanut nimekseen Pete. Useimpien tarinoiden kertojaksi on naamioitu helsinkiläinen ongelmanuori, joka on erilainen, sopeutumaton tai muuten vain sekaisin oleva. Novellit ovat päättömyydessään niin ironisia ja osuvia, että niistä on vaikea olla pitämättä. Huutia saavat muun muassa huumeet, vanhemmat ja nuorena oleminen. Kirjan mottona voi pitää tokaisua ”nuorten pitää olla järjissään, koska vanhemmat eivät ole.”


Hotakaisen novellit ovat aivan ehdottomia ja helppoja lukupaketteja jokaiselle nuorelle, ja ne saavat tottuneenkin lukijan innostumaan ja miettimään nuoruutta aivan uudella tavalla. Kirja kuuluu Bulevardi-kirjasarjaan, ja se voitti toisen palkinnon WSOY:n nuortenkirjakilpailussa vuonna 1999. Se sai Topelius-palkinnon vuonna 2000.

Ei saatana. Mä en kerro tarinaa, vaan tarinoita. Saatte kerralla 17 tarinaa. Seitsemäntoista tarinaa yhden nuortenkirjan hinnalla. Pete on nyt reilulla päällä. Nää kaikki tarinat kertovat tavalla tai toisella minusta, vaikka vaihdan nimeä niinku niissä huumedokumenteissa. Mut mä en kerro huumehelvetistä, se on niin kulunu aihe. Mä kerron siitä, kun huumeita ei ole.


Teoksen tiedot
Näytän hyvältä ilman paitaa
Kari Hotakainen 2000
WSOY

Kaikille, jotka kokevat olevansa nuoren ihmisen iässä! Nuorille, nuorenmielisille, nuoruutta janoaville.


Aiheesta muualla
Kustantajan esittely Kari Hotakaisesta

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti