sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Cathy Hopkins: Frendejä, kundeja ja biletoppeja

Frendejä, kundeja ja biletoppeja -kirja on supersuositun Frendejä, kundeja -kirjasarjan ensimmäinen osa. Sarjaa on ilmestynyt vuoteen 2010 asti yhteensä 12 kappaletta. Romaanin minäkertoja on Lucy, pohjoislontoolainen teinityttö. Hänen paras ystävänsä Izzie on alkanut pyöriä käsittämättömän kauniin Nestan kanssa, minkä takia rinnaton, lyhyt ja omasta mielestään ruma Lucy tuntee olonsa ulkopuoliseksi.

Onneksi Lucy bongaa kaupungilla pojan, johon ihastuu ensisilmäyksellä. Hänen etsittyään kuumeisesti poikaa tämä löytyy lähempää, kuin olisi koskaan arvannut. Kuitenkin siitä vasta ongelmat alkavatkin. Miten käy Izzien, Nestan ja Lucyn ystävyyden? Onnistuuko Lucy muuttumisleikissään, jossa vanha minä heitetään roskiin? Kaikki muut tuntuvat tietävän, mitä haluavat tehdä isona, mutta selviävätkö oman tulevaisuuden kiemurat Lucylle koskaan?

Kirja on yliampuvaa teinitekstiä, mutta viihdyttävää ja erinomaista kesäluettavaa erityisesti 12–15-vuotiaille tytöille.
Noora Hapuli
Nyt minua melkein itketti. Kaikki olivat niin huolissaan Nesta Williamsista, minusta ei piitannut kukaan. Purin alahuultani. En aikonut ruveta pillittämään äidin nähden. Kukaan ei ymmärrä minua, ja Tony tykkää tytöistä jotka tietävät mitä tahtovat, eikä minulla ole aavistustakaan. Enkä voi näköjään puhua enää kenellekään.


Teoksen tiedot
Frendejä, kundeja ja biletoppeja (Mates, Dates and Inflatable Bras)
Cathy Hopkins (suom. Lotta Sonninen) 2008
Otava


Suositellaan yläkouluikäisille.

Tytöille, joita mietityttävät oma minuus, ulkonäkö, ystävyys ja ihastukset.


Aiheesta muualla
Frendejä, kundeja -kirjasarjan esittely Wikipediassa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti