sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Sisko Latvus: Autiotalon koira

Pikkuinen koiranpentu Ben on autiotalon vahtikoira. Eihän autiotalossa pitäisi vahtikoiraa tarvita, sillä eihän siellä kulje sähkö eikä vesikään. Seitsenvuotiaan Selman perhe on kuitenkin tullut maahan ilman lupaa, ja he asuvat talossa salaa, koska rahat eivät enää riitä oikean kerrostaloasunnon vuokraan.

Selmalla on kolme veljeä, ja hän on tottunut hoitamaan pientä Ali-vauvaa, kun isä Mahmed käy töissä rakennustyömailla ja Fatima-äiti siivoojana. Työtä on kuitenkin vaikea saada, koska perheellä ei ole oleskelulupaa. Köyhyydestä ja huolista huolimatta tunnelma perheessä on lämmin ja rakastava, ja heidän luotaan myös Ben saa rakastavan kodin. Koiranpentu Ben pitääkin toilailuineen huolen siitä, että kirjassa riittää vauhtia ja vaaratilanteita aina karkumatkoista kulkukissoihin.

Autiotalon koira kertoo kuvakirjan keinoin yleistajuisesti Pohjois-Afrikasta työn ja paremman toimeentulon toivossa tulleen lapsiperheen elämästä Ranskan Marseillen rannikkokaupungissa. Selman ja hänen isoveljensä Samirin perhe kärsii turvattomuuden tunteesta ja koti-ikävästä, mutta elämään mahtuu myös valopilkkuja ainakin kokonaisen tähtitaivaallisen verran kerrallaan.

Suomen Lähetysseuran kustantamassa kirjassa kuvatun Gabrielin kirkon avustustoiminta on kristittyjen ylläpitämää, mutta juhlissa ja leireillä käy myös paljon muslimiperheitä. Kirja perustuu todellisten siirtolaisperheiden kokemuksiin, ja se esittelee laitonta siirtolaisuutta ja köyhyyttä lapsen ja lapsiperheen näkökulmasta. Kirja herättää miettimään, miten laittomasti maahan tulleiden siirtolaisten oloja voisi parantaa.
Maili Öst

Pienet ihmiset eivät aina voi muuttaa asioita, vaikka miten tahtoisivat. 


Teoksen tiedot 
Autiotalon koira  
Sisko Latvus, kuvittanut Salli Parikka 1999
Suomen Lähetysseura


Suositellaan alakouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Helppolukuinen ja tunteisiin vetoava tietopaketti laittomasta siirtolaisuudesta ja siirtolaisperheiden kohtaamista ongelmista sekä lähetystyöstä.


Aiheesta muualla